ETUSIVU » BLOG » Itsepuolustuslajit urheiluna

Itsepuolustuslajit urheiluna

Urheilu on meille jokaiselle elintärkeä asia terveyden ja terveellisen elämän kannalta. Ilman urheilua kehomme rapistuu ja jaksamisemme on koetuksella. Urheilua tarvitaan kehomme hyvin vointiin ja mielemme virkeyteen. Urheilemattomuus edesauttaa erilaisten sairauksien syntyä, kun keho ei ole hyvässä kunnossa ja emme urheile, olemme enemmän alttiita sairauksille. Hyvällä peruskunnolla ja urheilulla voi välttää suurimman osan erilaisilta sairauksilta. Esimerkiksi ihan perus flunssakin saattaa olla helposti vältettävissä kun kehomme on hyvässä kunnossa ja huolehdimme terveellisistä elämäntavoista. Tai silloin ainakin kevätflunssan yllätettyä sairastamme flunssan lievemmin, kuin huonokuntoisemmat. Urheilu on siis hyvin tärkeä osa elämäämme, jonka takia itselle mieluisan urheilulajin löytäminen onkin erittäin tärkeää. Tällöin urheilusta pääsee nauttimaan kaikin voimin ja motivaatio urheilua kohtaan pysyy yllä. Kaikki tietävät, että kukaan ei halua mennä koulun jumppatunnille kun luvassa on itselle epämiellyttävä laji.Tämä pätee myös aikuisajan urheiluun ja peruskunnon ylläpitämiseen. Jos harrastama urheilu ei tunnu miellyttävältä, ei sinne myöskään haluta mennä. Tällöin itselle mieluisa laji on se paikka, jonne halutaan jatkuvasti mennä uudelleen ja mitä halutaan jatkuvasti tehdä. Silloin ei malta odottaa seuraavia harjoituksia ja harjoituksiin mennään intoa puhkuen. Urheilusta on myös enemmän hyötyä kun siitä nauttii. Silloin se ei ole pelkästään pakollista peruskunnon ylläpitoa, vaan oikeata nautintoa. Se on vähän niin kuin terapiaa mielelle. Urheillessa mieli pääsee pakoon kaikkia arkisia huolia, jolloin ajatukset pyörivät pelkästään rakastetun urheilun ympärillä. Urheilu aiheuttaa hyvän olon ja mielihyvän hormoneja kehossamme, jolloin tunnemme itsemme onnellisemmaksi. Nautinnollisen lajin harrastaminen on myös mielelle nautinnollista, jolloin myös kehomme kanssa mielemme pysyy virkeänä ja jaksamme paremmin arjen huolet. Miellyttävä urheilu saattaa siis olla myös apuna masennukseen ja masennuksen ehkäisyyn.

Itsepuolustus- ja taistelulajien suosio nousee jatkuvasti

Suomessa viimeisten vuosien aikana on ollut suuri nousu itsepuolustus- ja taistelulajien suosiossa. Niiden suosio on noussut huimasti viime vuosina ja jatkuvasti yhä enemmän ihmisiä aloittaa itsepuolustuksen harrastamisen. Osa syynä n tietenkin maailman muuttuminen hieman vaaralliseksi, jolloin yhä useampia haluaa oppia perustaitoja tilanteen yllättämisen varalle. Tämä on tietenkin erinomainen syy aloittaa itsepuolustus ja jokaisen meistä pitäisi olla hieman varautunut väärän tilanteen yllätettyä, jotta itseään pystyy puolustamaan. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy itsepuolustuksen suosion nousulle. Tämän hyödyn lisäksi itsepuolustus on loistava laji ihan vain urheiluna.

Itsepuolustus

Se on hauskaa ja vauhdikasta. Siinä jopa pääsee purkamaan aggressioitaan, jos sellaisia löytyy. Taistelu- ja itsepuolustuslajeissa pääsee käyttämään omaa fyysistä voimaa, joka auttaa aggressioiden purkamisessa. Esimerkiksi potkunyrkkeilyssä nyrkkeilysäkki hakkaaminen on jo kauan ollut tunnettu tapa purkaa vihaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki viha puretaan aggressiivisesti vastustajan päälle, vaan sitä että pienellä kamppailulla voi saada aikaan aggressioiden vapautumisen. Usein jo pelkkä voiman käyttö auttaa purkamisessa, joten vastustajaa ei ole tarkoitus satuttaa. Nämä lajit ovat erittäin monipuolisia, joten niihin ei helposti kyllästy, ihan vain yhden lajin sisällä on todella monia eri taktiikoita ja strategioita opittavana. Tämän lisäksi itsepuolustus- ja taistelulajeja on lukuisia, joista valita itselleen mieluisa laji.Tähän onkin herännyt jo kymmenet tuhannet suomalaiset, jotka ovat löytäneet itselleen oman lajin. Erityisessä suosiossa on viime vuosina ollut itämailta tulleet lajit, joissa kiehtoo myös kulttuurin mukana oleminen. Useimmat itsepuolustus- ja taistelulajit johtavat juurensa kauas historiaan, joka usein myös näkyy lajin perinteissä. Tämä tekee lajista urheilun lisäksi kulttuuria ja niin sanottua taidetta, josta kertookin englanninkielinen nimi martial arts.

Comments are closed.