ETUSIVU » BLOG » OIKEANLAISTA ENERGIAA URHEILUUN

OIKEANLAISTA ENERGIAA URHEILUUN

Ammattiurheiluun liittyy aina tiukkoja ruokasääntöjä, aikatauluja ja jonkun verran jopa laskemista. Vastuullisimpia syöjiä ovatkin yleensä urheilua ammatikseen tekevät ihmiset, joiden menestys on suoraan riippuva saamastaan energiamäärästä – ja myös sen laadusta. Meille perusihmisille säännöt ovat löysempiä, mutta kukaan ei ainakaan estä yrittämään syödä paremmin, laadukkaammin, säännöllisemmin ja terveellisemmin. Kerron tässä omia kokemuksia, sillä olen vaihtanut ruokavalioita aina elämäntavan mukaan ja seurauksia on ollut erilaisia.

Yhden Kerran Ja Reilusti

Nuorena voi syödä kaikkea, epäsäännöllisesti, liian vähän tai liian paljon, urheilla tai olla urheilematta ja pysyä silti terveenä: sen sanon kokemuksesta. Energia riittää pitkälle eikä edes välttämättä huomaa, kun tulee nälkä ja välillä syöminen unohtuu kokonaan. Nuori elimistö elää nopeasti ja täysillä, koko ajan kuitenkin kehittyen ja kasvaen, ja nuoremman ihmisen treenitkin ovat aina tuottoisampia kuin aikuisen. Syöminen yhden kerran päivässä ei kuitenkaan enää kelpaa, kun ikälukema siirtyy 25 vuoden oikealle puolelle: elimistön kasvu melkein pysähtyy, ja solujen palautuminen tulee hitaammaksi. Myös urheilujaksaminen on huonompi, koska tulee jo selkeä ymmärrys, kun energia käy vähiin ja pitää saada sitä lisää, eivätkä lihakset millään suostu treeneihin ilman välttämättömiä ravintoaineita.

Yhden Kerran Ja Reilusti

Hiilarit Urheilussa

Vähähiilihydraattinen ruokavalio, suomeksi sanottuna myös karppaus, on yksi urheilijoiden silloin tällöin käyttämistä dieeteistä, joka on korkeassa suosiossa bodybuildereiden piirissä. Karppauksen periaate on se, että kun elimistöltä otetaan hiilarit kokonaan pois, se opettelee saamaan energiaa rasvasta – sekä ruoan mukana tulevasta että siitä, jota löytyy vartalosta jo ennestään. Ruokavalioon kuuluu silloin siis pelkkää rasvaa ja proteiinia, ja jälkimmäiseksi mainittu kannattaa aina käyttää pois urheilemalla. Hiilihydraatteja ei silloin tule käytettyä kuin 10-50 grammaa päivässä, mikä on 10-20 kertaa vähemmän kuin terveellisen ruokavalion hiilarimäärä. Karppaaja ikävöikin yleensä vihanneksia ja hedelmiä, jotka ovat vitamiineja ja terveellisiä hiilihydraatteja täynnä. Urheilussa ruokavaliolla on hyvin merkittävä rooli, ja karppaus vaikuttaa treenikykyyn erittäin paljon. Karppauksen aikana lihaksista poistuu paljon vettä, koska hiilihydraatit eivät sido sitä enää kiinni, ja lihasten koko tulee pienemmäksi. Sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lopettaa karppauksen: lihakset ovat jo seuraavana päivänä isompia ja saattavat vaikuttaa jopa kovemmilta. Treenit sujuvat matalahiilihydraattisella dieetillä huonommin kuin terveellisellä ruokavaliolla, koska elimistön on vaikeampaa saada energiaa rasvasta kuin hyvistä, niin sanotuista hitaista hiilihydraateista eli esimerkiksi vihanneksista ja leivästä. Kun harrastaa jotain suureen ja nopeaan energiankulutukseen liittyvää, tulee olemaan raskasta, ja jos kyse on painonnostosta, tulee olemaan erittäin raskasta. Oman karppauksen aikana olen huomannut, että voimaa vaativat toimenpiteet on vaikeampi hoitaa kuin kestävyyttä vaativat prosessit, joten lenkkeily on parempi vaihtoehto karppaajalle kuin esimerkiksi salitreenit, joissa harjoituksia tehdään painojen kanssa.

Hiilarit Urheilussa

Pitää Vain Olla Hyvä Olo

Vuosien kokeilujen jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että normaalisti urheilevalla ihmisellä pitää vain olla hyvä olo – sellainen, kun energia riittää heräämiseen, hyvään aivotoimintaan ja arjen perusasioihin, ja sen jälkeen vielä treeneihin – ja myös hymyyn. Terve ihminen ei liho eikä laihdu ilman syytä, kun syö vain nälkään ja muistaa edes jotain vastuun tunnetta omaa syömistä kohtaan. Joka urheilija sanoo, että välillä syö suklaata ja harvemmin laskee kaloreita, jos kyseessä ei ole koko ajan kilpaileva ammattilainen tai ballerina. Teen nyt näin itsekin: tiedän, miten voi lihoa tai laihduttaa, mutta suosin sellaista ruokavaliota, jonka kanssa tulee hyvin toimeen ja jaksaa päivänsä paremmin kuin hyvin.

Comments are closed.